lauantai 13. toukokuuta 2017

Praha marathon - kevät 2017

Prahan maratoonista jäi kokonaisuutena hyvä maku, kuten IAAF:n road race rankingissa kultamitalin saaneelta maratonilta pitääkin jäädä.

Numeroiden haku oli sporttimessuilla hyvin järjestetty. Messuilla oli paljon väkeä ja kohtuullisen lähellä keskustaa olevaan messukeskukseen pääsi helposti raitiovaunulla. Starttipaketin erikoisuus oli t-paidan sijaan annettu ohut juoksutakki.

Maratonilla noin 6.500 juoksijaa ja kun siihen päälle tuli viestinä maratonin juosseet, niin kokonaismäärä taisi mennä yli 10.000 juoksijan. Tällaiset keskisuuret maratonit ovat usein siitä mukavia, että niissä on hyvin tilaa juosta eikä kauheasti tarvitse väistellä, mutta koskaan ei tarvitse yksin reitillä taivaltaa. Näin oli myös Prahassa.

Prahassa poliisien vähyys kiinnitti huomiota nykypäivän terrorismin uhkien keskellä. Poliiseja näkyi maratonin aikana vain muutama ja ero esim. Yhdysvalloissa järjestettäviin maratoneihin oli huima. Terrorismin uhka Tshekissä ei taida olla kovin suuri.

Lähtö- ja maalialueet olivat kaupungin ykkösaukio Staroměstské námestílla. Se on järjestäjiltä huikea suoritus, sillä maratonin hanskaaminen kaupungin keskustassa, jossa turisteja vilisee paljon ei ole helppoa. Työt olikin keskustassa käynnissä jo lauantaina ja aitojen purkuja siellä tehtiin vielä maanantai-iltanakin.


Starttialue kiemurteli vanhan kaupungin kapeilla kujilla. Allekirjoittanutkin oli starttiviivalta varmaan reilun 300 metrin päässä J-kategoriassa, mutta matkaan pääsi silti hyvin vajaat 8 minuuttia kärjen jälkeen. Vessoja lähtöalueella oli totuttuun tapaan liian vähän, reitin varrella niitä kuitenkin oli hyvin. 


Reitti kiemurteli Prahan keskustan liepeillä eikä kauaksi siitä menty missään vaiheessa. Keskusaukion ja vanhan kaupungin ytimen läpi juostiin noin 12-14 kilometrin kohdalla.

Reitin huippuhetkiin kuului ehdottomasti Kaarlen sillan läpi juoksu heti 2,5 kilometrin jälkeen. Siinäkin silta oli rajattu kokonaan juoksijoiden käyttöön, normaalisti sillalla parveilee turisteja sankoin joukoin.


Kartasta katsottuna ajatteli, että reitti kulkee paljonkin Vltava-joen vartta pitkin. Jokea kuitenkin näki paljon vähemmän kuin esimerkiksi Budapestissa. Sillat otettiin reitillä hyvin haltuun, sillä reitti kulki kaikkien Vltavan viiden pääsillan yli ja keskustan silloista reitti taisi mennä 7/9 läpi. Huoltopisteitä reitillä oli paljon, erityiskiitokset tulee suurimmassa osassa huoltopisteistä jaetuista vesisienistä sekä lääkärialueista.


Reitin miinuspuolet oli mukulakivet ja muutamaan kertaan "vastakkain juoksut". Mukulakiviä pitkin juostiin ehkä noin 4 kilometriä, joista ehkä kilometri oli isompaan mukulakiveä. Poutasäässä mukulakivet tuntuu vain ikävänä alustana juosta, mutta ainakin Rooman maratonilla ne oli sateella erittäin ikävät ja liukkaat juosta. Myös raitiovaunulinjojen keskiosissa tiet oli usein röpelöisiä. Jaetulla tiellä eri suuntiin juoksemisesta saa matkailevalta maratoonarilta aina pienen miinuksen.


Oma juoksu lähti omaan kuntoon nähden liian vauhdikkaasti liikkeelle. Vaikka asian tiedosti, niin silti vauhti ei hidastunut. Vauhti oli erittäin tasaista, mutta liian kovaa vauhtia (57m/10km) painettiin 30 kilometriin asti. Viimeinen kymppi olikin sitten vaikeaa, mutta loppuaika oli silti kevätmaratoneistani paras.

Tilaa matkailulehti Mondo nyt erikoistarjouksella: 5 numeroa vain 29,90€! Voit valita tilaajalahjaksi IvanaHelsinki Tulppaani-laukun tai varavirtalähteen.

Matkasuositukset:
Tällä kertaa hotellille lähtee vahva suositus. Ketjuhotelliksi MGallery Century Old Town Prague oli erinomainen valinta. Keskeinen sijainti (5 min kävely keskusaukiolta, Palladium ostoskeskuksessa kiinni), siistit ja erittäin korkeat huoneet, tyylikäs sisustus ja erinomainen aamiainen kahdelle kahden hengen huoneessa 90 €/yö/huone oli erittäin hyvä diili (toki Prahassa halvallakin majoittuu, jos niin haluaa). Ruokapaikoista Restaurace Universalissa oli erinomaisen hyvä hinta/laatu-suhde.


Aika: 4.07,35
Reitti Sports Trackerissä

Aikaisemmat maratonit (linkit nimessä):
Budapest - syksy 2016
Madrid - kevät 2016
New York - syksy 2015
Tokio - kevät 2015
Amsterdam - syksy 2014
Rooma - kevät 2014
Chicago - syksy 2013
Nizza-Cannes - syksy 2012
Turku - kesä 2012
Pariisi - kevät 2012
Berliini - syksy 2011
Tukholma - kevät 2011
Wien - kevät 2009