tiistai 26. huhtikuuta 2016

Madrid marathon - kevät 2016

Madridin maraton rokkasi! Madridin maraton kuuluu Rock 'N' Roll-maratonsarjaan. Madridissa oli hieman normaalia enemmän bändejä oli reitin varrella esiintymässä, mutta muuten sarja ei erityisemmin juoksijalle näyttäytynyt.


Madridin maratonilla reitti on kieltämättä hieno. Itselleni visiitti Madridiin oli kolmas, mutta vasta maratonin myötä Madridin kaupungin iso koko ja hienous aukeni toden teolla. Reitti toi esiin Madridin erilaiset kasvot ja kaupunginosat. Erityismaininta pitää antaa myös siitä, että reitti oli viety aivan kaupungin ytimeenkin (mm. Puerta del Sol, Gran Via ja kuninkaanlinna).


Vaikka reitti on hieno, se on haastava. En suosittele Madridia ensimmäiseksi maratoniksi korkeuserojen takia. Alussa viisi ensimmäistä kilometriä on loivaa nousua, joten liika innokkuus alussa voi kostautua. Ehkä rankempi yhtäjaksoinen loiva nousu on n. 35-40 kilometrin välillä. Haastavat viimeiset kilometrit taisivatkin tehdä monelle ennätyksen tavoittelijallekin epämiellyttävän yllätyksen. Ainakin itsestä tuntui, että selkiä tuli vastaan normaalia enemmän, toki oma vauhdinjakokin oli ollut normaalia rauhallisempi.


Reitti pyörähti myös Casa de Campon isossa puistossa, joten kaupunkimaisemien lisäksi saatiin juosta hieman myös luonnon helmassa.


Lähtö- ja maalialueet olivat myös hienoilla paikoilla. Lähtö oli Pradon museon edestä ja leveällä Paseo del Pradon kadulla ei pahoja ruuhkia ensimmäisillä kilometreillä ollut eikä matkan aikana tuntunut, että muita juoksijoita olisi joutunut pahemmin väistelemään.


Maali oli El Retiron upeassa kaupunkipuistossa ja kauniina kevätpäivänä juoksijat jäivät urakan jälkeen jopa chillailemaan puiston nurmikolle ja kahviloihin. Sellaista en ole kyllä aiemmissa maratoneissa huomannut tai ainakaan kiinnittänyt siihen huomiota.


Huomioitavaa Madridin maratonissa on, että siinä on monesta muusta kaupunkimaratonista poiketen sarjat täyspitkälle ja puolikkaalle maratonille. Tämä oli myös yksi syy tulla Madridiin juoksemaan, sillä ensimmäiset 13,5 kilometriä juoksin puolimaratonia juosseen ystäväni kanssa. Tämän jälkeen puoli- ja täysmaratonin reitit eroavat.


Järjestelyt toimivat ihan ok. Numeroiden haku sujui ilman jonoja ja Adidaksen juoksupaita oli laadukas. Vessoja oli etelä-eurooppalaiseen tapaan aivan liian vähän. Huoltopisteitä oli riittävästi. Ensimmäistä kertaa törmäsin siihen, että vettä tarjoiltiin muovipulloista. Huoltopisteillä tarjonta oli ehkä normaalia suppeampaa, sillä veden ja urheilujuoman lisäksi oli tarjolla vain banaaneja joissain pisteissä. Huoltojoukkojen toiminta ansaitsee kiitoksen. Huoltojoukot oli liikkeellä rullaluistimilla ja heitä oli aika paljon. Huoltojoukot esimerkiksi ruiskuttivat tarvitsijoille jalkoihin kylmäspraytä.


Itselleni Madridin maraton oli kahdestatoista juoksemastani maratonista helpoin. Ystäväni kanssa juostessa juoksuvauhti oli ensimmäisen kolmanneksen normaalia hitaampi. Se oli hyvä asia, sillä tiesin etten ole ennätyskunnossa eikä myöskään Madridin reitti olisi tarjonnut ennätykseen mahdollisuutta. Kerrankin tuli nautittua juoksemista koko rahan edestä.

Aika 4.18,12
Sports Tracker http://www.sports-tracker.com/workout/raffi13/571d2ef9e4b01abe9f2c90be

Aikaisemmat maratonit (linkit nimessä):
New York - syksy 2015
Tokio - kevät 2015
Amsterdam - syksy 2014
Rooma - kevät 2014
Chicago - syksy 2013
Nizza-Cannes - syksy 2012
Turku - kesä 2012
Pariisi - kevät 2012
Berliini - syksy 2011
Tukholma - kevät 2011
Wien - kevät 2009