tiistai 20. tammikuuta 2015

Lenkkeily / Florida

Vuodenvaihteessa perhematkan kohteena oli kierros Floridassa. Yleisesti Jenkkilä ei ole juoksijan paratiisi, sillä jalkakäytäviä on usein varsin puutteellisesti.

Miami:
Miamin parhaat lenkkimaastot on Miami Beachissä. Siellä on erinomaiset mahdollisuudet lenkkeilyyn, sillä rantabulevardia pitkin on hieno ja hyvä juosta. Lisäksi monin paikoin leveällä rannalla menee rantabulevardin vieressä "autotie" rantahiekalla. Se on usein kovapohjainen ja juoksemisen kannalta suorastaan upea.


Tällä kertaa majoituimme Miami Lakesissa eikä siellä lenkkimaastot olleet erikoiset. Miamin ympäristöstä Weston (Sawrass Millsin ostosparatiisin naapurissa) on ollut mielekkäin paikka juoksemiseen. Siellä on hyvin kävelyteitä, jotka kulkee palmurivistöjen alla.

Fort Myers/Naples:
Floridan länsirannikon Fort Myersin seutu kuuluu allekirjoittaneen suosikkikohteisiin. Meksikon lahden rannoilla sade on harvinainen vieras ja sadepäiviä seudulla on vain muutamia vuodessa. Länsirannikolla on useita upeita rantoja mm. Sanibelin saarella, Lover's Keyssä ja Barefoot Beachissä. Lisäksi ihmiset ovat ystävällisempiä kuin esimerkiksi Miamin seudulla ja tunnelma on paljon välittömämpi.


Lenkkeilijän (ja varsinkin pyöräilijän) kannalta Sanibel on ykköspaikka. Siellä hotellien hinnat ovat kuitenkin Matkailevan maratoonarin kukkarolle liian korkeita, joten lenkit ovat siellä jääneet vähälle. Muualla lenkkeily on pitkälti tiellä juoksemista. Tosin tällä kertaa hotelli oli lähellä Estero Bay Preserve Parkia ja se tarjosi hieman vaihtelua aamulenkkeihin.

Pyöräilystä pitävälle lähtee vahvat suositukset vielä Sanibelistä. Päivän pyörävuokra on kymmenen taalaa. Sanibelin ja Captivan seudulla pyörätietä (ja pyöräilijöitä) on paljon ja maisemat ovat todella upeita ja vaihteleviakin.



Tampa:
Tampan lähistöllä Clearwater ja St. Petersburgin ranta-alueet tarjoaa hyviä lenkkeilymahdollisuuksia. Tampassa monet hotellit sijaitsevat lentokentän lähistöllä. Siellä läheinen Cypress Point Park tarjoaa mukavia maisemia kaupunkialueeksi, mutta kooltaan puisto kuitenkin varsin pieni. Keskustassa Riverwalkin alue on parasta seutua lenkkeilyyn ja varsinkin illalla kaupunkisilhuetti on näyttävä.



Orlando:
Muovisesta huvipuistojen megakaupunki Orlandosta ei saa hyvää lenkkeilykaupunki millään. Erikoista nähtävää lenkillä kyllä riittää, mutta monesti jalkakäytävätkin saattaa yks kaks vain päättyä. Ehkä International Drivellä Sand Lake Roadin (maailman suurin McDonalds) ja messukeskuksen väli on mielenkiintoisin seutu lenkkeillä. Siinä on Ripleyn Believe or not-taloa, Wonderworksia ja suhteellisen hyviä kävelyteitä.


Walt Disney Marathon tammikuun alkupuolella olisi varmaan erilainen elämys, sillä marathon kiertää kaikissa neljässä Disney Worldin huvipuistossa. Kannustus olisi varmasti erityislaatuista, kun Hessu Hopo ja kumppanit tsemppaisivat. Tosin niiden välien juokseminen ei kyllä ole kaikkein mielenkiintoisinta seutua.

Daytona Beach:
Daytona Beachin kovapohjaisella rannalla on 20- ja 30-luvuilla tehty useaan kertaa autojen nopeusennätyksiä. Ranta tarjoaakin erinomaiset lenkkeilymaisemat aamuauringon noustessa Atlantilta ja aamulenkki Daytona Beachillä onkin yksi ikimuistoisimpia lenkkejä.