torstai 19. syyskuuta 2019

Vilna marathon / syksy 2019

Vilna on kaupunkina ihan lähellä, mutta silti niin kaukana. Maraton olikin hyvä syy lähteä käymään ensimmäistä kertaa Vilnassa. Ja kieltämättä jonkun tällaisen syyn käynti Vilnassa tarvitseekin. Laajasta vanhasta kaupungista (Unescon maailmanperintökohde) huolimatta ei Vilna pelkkänä kaupunkilomana ensimmäisiä vaihtoehtoja ole. Toki mukavia terasseja riittää ympäri kaupunkia, mutta ei se silti ihan riitä.


Vilnan marathon juostaan hieman erikoisesti samana viikonloppuna kuin Tallinnan maraton. Puitteiltaan nämä kaksi muistuttivatkin toisiaan, tosin Tallinnan maratonin osallistujamäärät taitavat olla kolminkertaiset verrattuna Vilnaan (Vilnassa noin 3.000 osallistujaa täys- ja puolimaratonilla).


Ensimmäisen kerran hyvä mieli tuli ilmoittautuessa. Osallistumismaksu maratonille oli ainoastaan 25 euroa (sisältää myös t-paidan). Messut oli Tallinnan tapaan torilla (Katedraalin aukio) teltoissa, jossa oli myös lähtö ja maali. Messuosastoja ei montaa ollut, mutta plussa annetaan ilmaisesta pasta-lounaasta.

Edellisenä vuonna reitti oli ollut kaksi kertaa puolikas, mutta nyt maraton juostiin kokonaan erillisellä reitillä. Kartassa näytti, että "vastakkainjuoksua" olisi paljonkin, mutta todellisuudessa sitä ei niin paljon ollut. Toiseen suuntaan saatettiin esimerkiksi juosta joen yläpenkalla ja vastakkaiseen sitten alapenkalla.  Puolimaratonin kanssa reitti oli yhteneväinen ensimmäiset 18 kilometriä.


Teiden kunto oli kokonaisuutena parempi kuin Tallinnassa, siitä ei ole valittamista. Aika paljon juostiin Vilnaa halkovan Neris-joen molemmin puolin, mutta jokinäkymiä ei runsaan kasvillisuuden myötä ollut niin paljon kuin karttaa katsomalla voisi kuvitella. Autojen seassa ei tarvinnut juosta, tosin jollain teillä autoja oli kyllä parkissa, mutta juoksua ne eivät häirinneet. 


Reitin kohokohdat oli säästetty loppuun. Viimeiset vajaat viisi kilometriä reitti kierteli pitkin vanhaa kaupunkia. Aika paljon mutkittelua loppuun mahtui ja joskus reitin suuntaa sai hieman miettiä, mutta kokonaisuutena viimeiset kilometrit olivat hienot.


Tankkauspisteitä oli kiitettävän paljon, noin neljän kilometrin välein. Tarjottavat oli aika simppeliä, vettä ja joskus hedelmiä. Vapaaehtoisten iloisuus ja ystävällisyys ansaitsee myös plussan.


Kokonaisuutena kokemus oli ihan ok. Toki ei odotuksetkaan kauhean korkeat olleet. Vilna on helppo paikka esimerkiksi ensimmäiselle ulkomaiselle maratonille, kaikki on helposti hanskattavissa. Jos uudestaan pitäisi mennä Tallinnan tai Vilnan maratonille, niin valitsisin silti Tallinnan isomman osallistujamäärän takia. Vilna ei myöskään ole kaikkein nopeimpia maratoneja, sillä korkeuseroja on jonkin verran, ei kuitenkaan merkittävästi.


Vilnan maraton jää kuitenkin itselle mieleen yhtenä upeimmista kokemuksista, sillä ensimmäistä kertaa mukana oli Matkailevan maratoonarin toinen sukupolvi. 16-vuotias tyttäreni totesi keväällä, että jos olet lähdössä syksyllä juoksemaan maratonia sellaiseen paikkaan, jossa hän ei ole ennen käynyt, hän voisi lähteä juoksemaan puolimaratonin. Tässä tytär oli kaikilta osin Matkailevan maratoonarin arvomaailman ytimessä, joten matka oli pakko järjestää (Vilnassa oli puolimaratonin ikäraja juuri 16 vuotta). Juoksun ja reissun paras anti olikin se, että tyttärelle jäi juoksusta positiivinen fiilis, joka varmasti kannustaa juoksuharrastuksen ja liikunnallisen elämäntavan jatkamiseen.

Aika 4:45,09
Sports Tracker

Ja loppuun hotellisuositus: Ibis Vilnius Centerissä on ehkä yksi parhaista hotelliyöpymisistä ikinä hinta/laatu-suhteella tarkasteltuna. Uudenkarheassa ja kaikin puolin siistissä hotellissa (jossa oli myös viihtyisä baari/ravintola), huone kahdelta hengeltä kahdeksi yöksi perushyvillä aamiaisilla maksoi yhteensä 84 euroa.

Aikaisemmat maratonit (linkit nimessä):
Kööpenhamina - kevät 2019
Tallinna - syksy 2018
Helsinki - kevät 2018
Toronto - syksy 2017
Praha - kevät 2017
Budapest - syksy 2016
Madrid - kevät 2016
New York - syksy 2015
Tokio - kevät 2015
Amsterdam - syksy 2014
Rooma - kevät 2014
Chicago - syksy 2013
Nizza-Cannes - syksy 2012
Turku - kesä 2012
Pariisi - kevät 2012
Berliini - syksy 2011
Tukholma - kevät 2011
Wien - kevät 2009