perjantai 3. syyskuuta 2021

Lenkkeily / Helsinki

Helsinki on lenkkeilykaupunkina mennyt huimia harppauksia eteenpäin viimeisten vuosien aikana. Kaupunkisuunnittelu on mahdollistanut monia kevyen liikenteen väyliä, joista nokkelimpana esimerkkinä Baana. Baana tehtiin Pohjoisen ja Eteläisen Rautatiekadun väliin vanhna rautatien paikalle ja se on aivan mielettömän upea kulkuväylä. Baanan myötä kantakaupungin lenkillä liikenteen seassa kikkailu jäi keskustassa huomattavasti vähemmälle.


Helsingissä merenrantaa riittää ja sitä on otettu kiitettävästi käyttöön. Kaikkiaan rantareittejä on peräti 130 kilometriä. Kantakaupungin rantareitti on matkailijan peruskohde. Harvassa isossa kaupungissa pystyy ydinkeskustassa rantoja pitkin juoksemaan lähes 15 kilometrin lenkin. Kantakaupungin rantareitillä veden ääreltä poiketaan vain Hesperiankadun Esplanadilla, jossa Hesperianpuistosta siirrytään Taivallahteen. 


Tämä siirtymä aiheutti allekirjoittaneelle ensikertalaisena vähän hankaluudet, sillä opasteita Hesperianpuistossa ei vielä ole. Karttoja reitiltä löytyy muutamia. Opastetolppia sattui silmään vain Meripuistossa, mutta tilanne tulee varmasti paranemaan tulevaisuudessa. 


Rantareitin voi juosta myös parissa osassa Baanaa käyttäen. Perinteisemmällä Eira-Kaivopuisto-Kauppatori-Kruununhaka-Kaisaniemi-Töölönlahti-Baana kierrokselle matkaa tulee reilut kymmenen kilometriä. 


Maisemat tällä kierroksella ovat Helsingin parasta A-luokkaa. Erityisesti matka Eiranrannasta Kauppatorille on maisemiltaan aina todella säväyttävä.


Toki väkeäkin tällä kierroksella on enemmän liikkeellä, jos lenkit ajoittuu ruuhka-aikaan. Kauppatorilla joutuu ihmisiä väistelemään lähes kaikkina aikoina. Laitureissa olevat hulppeat veneetkin on itsessään jo nähtävyyksiä. 

Ruoholahti-Lapinlahti-Hietaniemi-Töölönlahti-Baana -kierros on noin kahdeksan kilometriä. Kierroksella yllätti erityisesti Ruoholahden kanavan ja koko Ruoholahden eteläpuolen kehittyminen kevyen liikenteen kannalta. 

Hietaniemessä maisemat ovat upeat ja vaikea on uskoa olevansa muutaman kilometrin päässä Helsingin keskustasta. Muutamia opasteita olisi kaivannut myös Salmisaaren ja Lapinniemen väliin, mutta kokonaisuutena Kantakaupungin rantareitti luo kyllä mahtavat puitteet lenkkeilylle. 

Kantakaupungin ulkopuolisista paikoista omat suosikit on Seurasaari ja Arabianranta. Sen sijaan maalla asuvana ei keskuspuiston mahdollisuudet allekirjoittanut säväytä, vaikka se onkin monen ehdoton suosikki. 

Lopuksi vielä tipsi lyhyemmille lenkeille ydinkeskustan hotelleista. Kaisaniemen kasvitieteellisen puutarhassa on lähes Wienin Belvederen puiston tapaiset mahdollisuudet lenkeille. Kierros ulkopuutarhassa on noin kilometrin ja kukkien väriloistossa on ihmettelemistä. Puistoon pääsee museon sen aukioloaikoina (yleensä 10-17, tarkista aukiolot) ilmaiseksi, kasvihuoneet ovat maksullisia. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti