Suojuoksu

Suojuoksusta usein piirtyy silmiin kuva Mika Myllylästä, joka Hannes Heikuran fantastisessa, vuoden 1997 parhaana lehtikuvana palkitusta "Loputon tuska" -otoksessa taistelee uupuneena ylös suon silmäkkeestä. Yhden kerran kokemuksen perusteella Heikuran kuvan tunnelman voi allekirjoittaa, suojuoksu on harvinaisen raastavaa puuhaa.

Vuosittain tulee asuinpaikkaa lähellä olevalla Hanhisuolla käytyä kerran tai kaksi lakkoja metsästämässä. Vaikka lakkoja ei yleensä löydy, pitää reissu tehdä, koska suo on ympäristönä rentouttava ja karulla tavalla kauniskin paikka. Joka kerta sitä on miettinyt, että pitäisi tulla suojuoksua kokeilemaan ja aina se on jäänyt. Syyskuussa oli aika kokeilla sitäkin. 

Tähän pitää ensimmäisenä tietysti kirjata varoitus: älä missään nimessä lähde suolle juoksemaan yksin. Aika nopeasti sitä huomasi, että pienikin suonsilmäke voi olla yllättävän upottava. Ja suojuoksu on sen verran rankkaa, että suolta pitää päästä turvallisesti myös pois.  

Harjoitusmuotona suojuoksu on kyllä erittäin rankka ja sykkeet saa ylös. Itse asiassa reippaampi kävelykin suolla saa sykeet ylös. Tietyllä tapaa suojuoksu voi olla myös aika armollinen jalkavaivojen aikana, kun pohja on niin pehmeä. Isommista suosilmäkkeistä nouseminen ottaa myös vatsalihaksiin.

Varusteiksi kannattaa ehdottomasti ottaa huonot kengät. Itse lähdin puolihyvillä lenkkareilla suolle ja ne meni kyllä sellaiseen "suomöhnään", että putssaamiseen ei yksi pesukerta riittänyt alkuunkaan. 

Kokonaisuutena kokemus oli positiivinen, vaikka en suojuoksuun hurahtanutkaan. Suojuoksusta varmaan saisi enemmän irti, kun miettisi reittiä tarkemmin ja väistäisi isoimpia suonsilmäkkeitä'. Itselle ei ole koskaan tullut vastaan suojuoksutapahtumia, mutta googlettamalla niitäkin löytyi. Kyllä tästä kokeilusta sen verran nälkää jäi, että johonkin suojuoksutapahtumaan voisi tulevaisuudessa vaikka osallistua...