Jos Tokion maratonia pitää kuvailla yhdellä sanalla, niin se on siisteys. Siisteys oli jotain ihan uskomatonta. En nähnyt ennen juoksua tai juoksun aikana ketään pissaamassa pusikoissa, vaan kaikki jonottivat kiltisti bajamajoihin, vaikka vessakäynti vei äkkiä sen 2-3 minuuttia. Vielä uskomattomampaa oli se, että juomapaikoilla maassa ei ollut pahvimukeja, vaan kaikki laitettiin kiltisti roskiksiin tai sitten juostiin mukin kanssa vähän aikaa ja laitettiin ne sitten vapaaehtoisten muovipusseihin. Yleensä urheilujuomapaikkojen kohdalla maa on todella tahmainen, kun puolitäydet kupit heitetään maahan.
Vapaaehtoisia työntekijöitä Tokiossa oli todella paljon ja he olivat todella iloisia. Teemana heillä olikin TeamSmile ja hymyä kyllä riitti.
Järjestelyt olivat ensiluokkaisia, kuten WMM-sarjaan kuuluvalta maratonilta voi odottaakin. Juomapisteitä oli erittäin tiuhaan, vessoja oli paljon, julkinen liikenne oli toimivaa, numeroiden haku oli helppoa ja opasteita/opastajia oli paljon. 36.000 osallistujan maratonille lähtö oli käsittämättömän sujuva. Ylitin lähtölinjan alle 8 minuuttia kärjen jälkeen ja leveiden teiden ansiosta isompia ruuhkia ei edes ollut.
Reittiä alkuun kartasta katsottuna vähän karsastin, koska siinä mentiin pariin kertaa samaa tietä eri suuntiin. Jälkikäteen ajateltuna reitti oli kyllä hieno, sillä se kiersi loppupeleissä todella monien Tokion nähtävyyksien kautta.
Pari viikkoa aikaisemmin oli ollut pieni flunssa päällä ja olo oli hieman epävarma. Ei ole paras mahdollinen pohja lähteä maratonille, jos edellisenä iltana käy läpi "hyvät" keskeyttämispaikat reitiltä. Lähdin liikkeelle varovasti ja juoksu sujui ihan mukavasti. 25 kilometrin kohdalla pysähdyin "kuuntelemaan kroppaa" ja päätin sen jälkeen jatkaa loppuun asti. Aika oli 20 minuuttia ennätystä huonompi, mutta tällä kertaa maaliin pääsy lämmitti mieltä todella paljon.
Tokion maraton ja koko matka oli ehdottaman positiivinen kokemus! Kulkeminen ja eläminen Tokiossa oli paljon helpompaa kuin mitä kuvittelin, sillä esim. metroissa opasteet oli aina myös englanniksi. Ja mitä maratoneihin tulee, niin juoksemistani maratoneista Chicagossa (http://matkailevamaratoonari.blogspot.fi/2014/07/vii-chicago-syksy-2013.html) on ollut paras tunnelma, Nizza-Cannesissa hienoimmat maisemat (http://matkailevamaratoonari.blogspot.fi/2014/07/vi-nizza-cannes-syksy-2012.html), mutta Tokiossa oli kyllä toimivimmat järjestelyt.
Aika 4.17,54
Sport Tracker http://www.sports-tracker.com/workout/raffi13/54e97b63e4b0e865e856f5a9
Aikaisemmat maratonit (linkit nimessä):
Amsterdam - syksy 2014
Rooma - kevät 2014
Chicago - syksy 2013
Nizza-Cannes - syksy 2012
Turku - kesä 2012
Pariisi - kevät 2012
Berliini - syksy 2011
Tukholma - kevät 2011
Wien - kevät 2009
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti