keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Suomalaisen kestävyysjuoksun taso on kova

Suomalaisen kestävyysjuoksun tila on kova. Tokion maratonin tulokset tulivat ja alla olevasta kuvasta löytyy syy Suomen kestävyysjuoksun kovaan tasoon.


Eli allekirjoittaneen sijoitus Tokiossa oli 12854/34063 kaikista maaliin juosseista. Esimerkiksi ikäryhmässä 40-44 sijoitus oli 2500/6008 eli olin lähellä parasta kolmannesta. Kuitenkin suomalaisten harvalukuisesta joukosta olin kuitenkin toiseksi viimeinen eli 10 / 11.

Tokion jälkeen ei ole tullut reiluun kuukauteen lenkillä käytyä kuin pari kertaa. Syksyn maraton tuli kuitenkin lyötyä jo kiinni, kun "voitin" maaliskuun alussa paikan New Yorkin maratonille.


Osallistuin arvontaan kolmatta kertaa ja nyt lykästi. Tosin 355 $ osallistumismaksu pistää kyllä miettimään, voiko onnesta puhua. Se on aivan posketon, Roomassa osallistumismaksu taisi olla 40 euroa ja Tokiossa se oli n. 85 euroa. Toki Chicagossa se taisi olla myös 200 $, joten jenkkien maksut ovat kyllä huimia.

Tällä kertaa New Yorkin maratonille oli tavallista helpompi päästä, sillä arvonnasta läpi pääsi peräti 18% arvontaan osallistujista (arvontalipukekin New Yorkiin maksaa 11 $). Joskus aiemmin osallistuessani vastaava prosentti oli muistaakseni kolme.

New York juostaan vasta 1.11., joten sitä ennen ehtisi jossain vielä maratonin juoksemaankin. Juuri Tukholman maratonin aikaan sattuisin toukokuun lopussa olemaan Tukholmassa, mutta ei sitä samalle maratonille toistamiseen osallistuta ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti