tiistai 15. heinäkuuta 2014

Wienin maraton - kevät 2009

Ensimmäinen maratonin juoksin Wienissä.

Järjestelyiltään maraton Wienissä toimi hyvin, ei mitään moittimista. Numerojen haku oli jopa täysin ruuhkatonta ja juomapisteitä oli riittävästi. Reitti menee kahtena lenkkinä, mutta identtisiä kierrokset eivät ole. Tasainen reitti kulkee mukavasti nähtävyyksien ohi ja Ringillä ja Praternin puistossa pääsee juoksemaan pariinkin otteeseen. Juoksijoita varsinaisella maratonilla oli kuitenkin isoksi eurooppalaiseksi maratoniksi yllättävän vähän.

Valmistautuminen oli ollut lähtökohtaisesti liian heikkoa. Aika lähelle nollilta edellisenä syksynä aloitin juoksemisen ja kilometrejä oli kertynyt vajaat 700 seitsemään kuukauteen. Positiivista oli, että tiedostin itsekin tämän. Jo lähtöpaikalla hakeuduin ihan viimeisten joukkoon ja lähdin rauhassa juoksemaan.

Ensimmäisellä kerralla liika tankkaus yllätti, kun pissalla piti käydä vähän väliä. Muuten ensimmäinen puolikas sujui mukavasti.

Wienissä suurin osa juoksijoista oli puolimaratonilla ja toisen puolikkaan sai juosta aika rauhassa. Lisäksi aurinko alkoi porottamaan lämpimästi. 30 kilometrin kohdalla juoksu oli vielä ihan toimivaa ja vaimo paikkasi yhden hiertymän, kun luomi oli hiertynyt verille.

Maraton alkoi toden teolla vasta 33 kilometrin kohdalta. Sen jälkeen juostiin jossain Praterin puistossa pitkää suoraa kahteen suuntaan ja se oli vaikeaa. 35 kilometrin kohdalla yritin ajatella positiivisesti, että enää on seitsemän kilometriä jäljellä. Heti perään tuli ajatus, että se on lähes 1,5 kertaa normaali 5,5 kilometrin lenkkini ja se taas masensi. Kannustajia ei Wienissä oikein ollut kuin Ringillä ja siinä parin viimeisen kilometrin aikana yritin pitää "juoksua" yllä. Yritin ja taistelin matkan läpi kävelemättä, mutta en ole varma, näyttikö juoksu loppumatkasta ulospäin juoksulta.

Talven lenkeillä oli haaveillut maaliintulosta ja vaimon halaamisesta siinä. Wienissä maali oli upealla paikalla Heldenplatzilla Habsburgien linnan edessä. Maalisuoralle käännyttäessä vaimo kannustamassa oli ulkokurvissa. Olin niin väsynyt, että en sinne enää palannut hänet huomattuani ja se vieläkin harmittaa, kun jäi siinä kohtaa halaamatta. Maaliin pääsy oli niin hienoa, että kyyneleet tuli silmiin. Silti suurempi palo juoksemiseen ei vielä juoksun jälkeenkään syttynyt.

Aika 4.50:15

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti