Näytetään tekstit, joissa on tunniste Dubai. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Dubai. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 1. maaliskuuta 2026

Dubain maraton / talvi 2026

Alkuvuoden maratoneista Dubai tunnetaan Sevillan ohella siitä, että näillä kahdelle maratonille huippujuoksijat menevät rikkomaan kesän arvokisojen karsinta-aikoja. 

Ennätystehtailuun Dubain tarjoaa kieltämättä hyvät olosuhteet, sillä korkeuseroja ei käytännössä ole. Tosin Matkailevan maratoonarin kaltaiselle harrastajahölkkääjälle tammi-helmikuun vaihde ei ole otollisinta aikaa ennätystehtailuun, kun Suomen olosuhteet joulu-tammikuussa ei aina ole harjoitteluun motivoivia. 

Kokonaisuutena Dubain maraton oli pettymys. Toki reitin osalta pettymyksen tietää jo etukäteen, mutta järjestelyitä ja puitteiltaan olisi odottanut paljon enemmän. Etenkin, kun ymmärtää maratonin palvelevan Dubain kaltaisessa paikassa erityisesti turismia.

Isoimpana ihmetyksen aiheena oli täysin onneton viestintä. Sitä ei käytännössä ollut ja nettisivujen infot oli vaillinaisia. Esimerkkinä todettakoon, että maratonia edeltävänä päivänä tuli sähköpostia, että Dubain metrot alkavat kulkemaan jo viideltä aamulla (maratonin lähtö 06.30) normaalin seitsemän sijaan. Oma hotelli oli kävelyetäisyydellä lähtöpaikalta, joten viesti ei itseäni koskettanut, mutta itse ainakin suunnittelee kulkemiset lähtöpaikalle tai maalipaikalta hotellille useita päiviä ennen maratonia tai jopa hotellia varatessa. Expo oli todella mitätön ja opasteita paikalle ei juurikaan ollut. Ilmeisesti oletuksena on, että kaikki tulee autolla tai taksilla. 

Lähtöpaikalla pisteet voi antaa erityisesti naisten vessojen määrälle. Kerrankin miehet joutui vähän jonottamaan vessaan, mutta naisilla jonoa ei ollut yhtään. Tähän en ole törmännyt koskaan, yleensä käy aina naisia sääliksi vessajonojen tai ylipäätänsä vessojen suhteen. 

Lähtö oli muuten varsin sekava, koska mitään lähtöslotteja ei ollut. Jengi vain meni lähtöpaikalle ja sitten lähdettiin. Onneksi alkumatkasta ensimmäisen kilometrin jälkeen tiet oli leveitä. Vastaavaan olen törmännyt vain Reykjavikissa.

Maratonin parasta antia olikin ensimmäiset kilometrit auringon noustessa ja Dubai Marinan pilvenpiirtäjien häämöttäessä horisontissa. 

Reitissä oli lähtökohtaisesti kaksi looppia, joista toinen (noin 5 km suuntaansa) juostiin kerran ja toinen (noin 7 km suuntaansa) kahdesti. Tämä mahdollisti sen, että juomapaikkoja oli kyllä varsin tiuhaan. Alkeen niiden tarjoilu tuntui tuhlaavalle, kun pullo vettä iskettiin aina käteen. Siitä otetaan pari huikkaa ja sitten se heitetään menemään. Loppumatkasta sitten monelta pisteeltä vesi alkoikin loppumaan ja tarjolla oli vajaita mukeja vettä.  

Maaliin tulo oli erikoinen, kun kymmenen kilometrin juoksun jälkijoukko tuli allekirjoittaneen kanssa aika lailla samaan aikaan maaliin. Siinä väisteltiin aika ahtaalla kadun pätkällä lastenvaunujen kanssa kävelijöitä ja pieniä pyöräilijöitä. Hienoa joka tapauksessa on, että porukkaa saadaan liikkumaan ja osallistumaan tapahtumaan. Maali oli poliisien koulutuskeskuksen urheilukentällä, joten aika paljon hohdokkaampi maaliintuloja on matkan varrelle mahtunut. Tosin tapahtuma siellä kaikelle kansalla oli ihan kiva.  


Dubaissa Guinnessin ennätykset tuntuu olevan kova juttu, niillä mainostetaan vaikka mitä. Maratonilla oli ennätyskoe, eniten viittoja urheilutapahtumassa. Pitihän siihen osallistua, kun viitan sai Expossa rekisteröitymällä. Ennen lähtöä kirjaaminen oli tarkkaa ja kaksi tarkastajaa kysyi minultakin henkilötietoja Guinnessin appista. Mutta viivan kanssa juokseminen oli aika karmivaa, joten laitoin sen taskuun kilometrin jälkeen ja puoli kilometriä ennen maalia kaivoin päälle. Maalissa ei kukaan siitä enää mitään kysellytkään. En kyllä tiedä, päästiinkö tällä tempauksella ennätysten kirjaan, mutta ainakin viivan sai muistoksi :) 

Kokonaisuutena Dubain maratonia en erityisesti suosittele. Toki jos Dubaihin on muuten menossa lomailemaan, niin kyllähän maraton kannattaa juosta, mutta alla olevassa listassa melkein kaikki menee maratonkokemuksina Dubain edelle.

 Aika 4.21,22

Aikaisemmat maratonit (linkit nimessä):

Shanghai - syksy 2025
Montreal - syksy 2025
Zurich - kevät 2025
Bukarest - syksy 2024
Reykjavik - syksy 2024
Tukholma - kevät 2024
Geneve - kevät 2024
Bratislava - kevät 2024
San Sebastian - syksy 2023
Riika - kevät 2023
Soul - kevät 2023
Berliini - syksy 2022
Munchen - syksy 2021
Ateena - syksy 2019
Vilna - syksy 2019
Kööpenhamina - kevät 2019
Tallinna - syksy 2018
Helsinki - kevät 2018
Toronto - syksy 2017
Praha - kevät 2017
Budapest - syksy 2016
Madrid - kevät 2016
New York - syksy 2015
Tokio - kevät 2015
Amsterdam - syksy 2014
Rooma - kevät 2014
Chicago - syksy 2013
Nizza-Cannes - syksy 2012
Turku - kesä 2012
Pariisi - kevät 2012
Berliini - syksy 2011
Tukholma - kevät 2011
Wien - kevät 2009

perjantai 16. joulukuuta 2016

Lenkkeily / Dubai ja Arabiemiirikunnat

Otsikko on hämäävä, mutta Yhdistyneet arabiemiirikunnat (tai Arabiemiraatit) tunnetaan Suomessa paremmin Dubain nimellä, vaikka todellisuudessa Dubai on vain yksi seitsemästä emiraatista.

Dubaihin tarjotaan nykyisin hyvin lentoyhteyksiä ja matkustus sinne on kasvanut paljon. Ensimmäinen visiittini Dubaissa oli 1997 ja kahdenkymmenen vuoden aikana kaupunki on lienee muuttunut eniten koko maailmassa. Lentoyhteyksiä on tullut lisää ja hinnatkin ovat hyviä, sillä itsenäisyyspäivän tienoilla lennon sai 209 eurolla. Toki Norwegianin lentoaikataulut ovat huonoja, kun saapuminen ja lähtö Dubaissa on keskellä yötä, mutta Finnairinkin tarjouksista lentoja saa noin 300 eurolla.

Matkailevalla maratoonarilla on vauhtia myös lomalla, sillä kolmen yön visiitillä otettiin haltuun kolme emiraattia.

Ras Al Khaimah / Marjan Island
Ensimmäisessä paikassa aamulenkkeilijää odotti melkoinen yllätys. Marjan Islandin (ihmisen tekemä "saari") hotellilta lenkille lähtiessä pääsi juoksemaan tartanilla. Ja sitä oli pitkästi. Marjan Islandilla on vasta rakennettu muutama hotelli, mutta puitteet esimerkiksi lenkkeilyyn on upeat. Saarelle menevän tien alusta oli hotellillemme noin 1,5 kilometriä ja koko matkalla oli mahdollisuus juosta yleisurheilukentiltä tutulla tartanilla. Tien päästä täysin piikkisuoraa tartania oli noin 900 metriä. En ole kyllä moiseen "hiittisuoraan" ikinä törmännyt, joten todellisille treenaajille mahdollisuudet on hyvät. Ilmeisesti juoksumatto jatkui pidemmällekin, mutta rakennustöiden takia katua oli revitty auki hotellimme kohdalta.


Matkaileva maratoonari ei kuitenkaan huippuolosuhteista välittänyt, sillä tien päässä alkoi aavikko. Pakkohan sinne oli päästä juoksemaan, sillä aavikolla en ollut koskaan ennen juossut. Reilun viiden kilometrin aavikkojuoksemisen perusteella hattua pitää nostaa niille ultraajille, jotka aavikkojuoksuja vetävät. Meno oli raskasta heti, jos autojen uralta lähtee sivuun tai tulee vähänkään tuulisemmalle paikalle, jossa hiekkaa on pöllynnyt autouralle.


Dubai
Dubai ei yleisesti ole lenkkeilijän unelmakohde. Pieniä puistoja on jonkin, mutta jalkakäytävät oli olemattomia tai niitä ei ollut ollenkaan ja liikenne oli vilkasta. Google Mapsin perusteella lenkkireittien tekeminen Dubaissa on hankalaa puutteellisten kävelyteiden takia.

Ykköspaikka lenkkeilijälle Dubaissa on hulppea The Walk Dubai Marinassa, jossa pääsee juoksemaan pilvenpiirtäjien keskellä Marinaa ympäri reilun seitsemän kilometrin verran. Maisemat ovat hulppeat ja autoista ei ole huolta. Marinan hotellien hinnat tosin ovat aika suolaisia. Myös Dubai Creekin varrella (ainakin lentokentän puolella) pääsee juoksemaan.


Toinen hyvä paikka lenkkeilijälle olisi varmasti Zabeel Park, joka on kohtuullisen lähellä World Trade Centerin isoja hotelleja. Zabeel Parkissa olisi oikein jogging trail ympäri puistoa. Sinne pääsy osoittautui vain mahdottomaksi. Puisto aukeaa vasta kahdeksalta aamulla ja pääportti oli silloinkin suljettuna. Juoksin seuraavalle portille ja tarjosin 5 dirhamin (n. 1,25 €) sisäänpääsymaksua lippuluukulle. Yllätyksekseni raha ei kelvannut lipunmyyjälle, sillä puiston pääsymaksun voi maksaa vain metrolipulla (NOL-lippu) eikä sisään ollut siten asiaa. Näin Zabeel Parkin juoksumahdollisuudet jäi testaamatta, mutta mukavalle puistolle se aitojen takaa näytti :)


Tosin Dubaissa keskipitkää lenkkiä vastaavat kilometrit täyttyvät helposti maailman isoimmassa (ja yliampuvassa) ostoskeskuksessa Dubai Mallissa (tai IBN Battutassa, Marina Mallissa, Mall of Emiratesissa tai mitä näitä nyt on...).

Abu Dhabi
Abu Dhabissa lenkkeilijän valinta on Cornichen alue keskustassa. Corniche Road ja Marina Villagen seutu tarjoaa hienot maisemat ja leveät juoksuväylät.


Harvassa paikassa pääsee nauttimaan yhtä aikaa merinäköalasta ja pilvenpiirtäjistä. Monikaistaisen tien vieressä juostessa liikenteen melusta toki tulee hieman miinusta, mutta eihän sitä kaikkea voi saada. Toki liikenne Abu Dhabissa on silti pientä Dubaihin verrattuna.

Muuten Abu Dhabissa on kyllä samaa ongelmaa kuin Dubaissa, mutta juoksemiseen näytti silti olevan paremmat mahdollisuudet kuin Dubaissa.


Matkasuositus lähtee Marjan Islandille, jos lomalla haluaa rentoutua. Arabiemiraatit hakkaa matkailevan maratoonarin mielestä Kanariansaaret aurinkovarmuutensa ja hienojen puitteiden puolesta. Myös kulttuuri on muuttunut paljon suvaitsevammaksi viime vuosina, mutta vieläkään kaikissa ravintoloissa ei esim. olutta saa. Doubletree Marjan Island oli mainio hotelli omalla yksityisrannalla ja pikkulapsille mainiolla vesipuistolla. Aamiaispöytä hotellissa oli yksi parhaista ikinä. Hotelli on myös mm. Aurinkomatkojen valikoimissa. Aikaisemmin olen pitänyt Dubaita aurinkolomakohteena, mutta nykyään se on kyllä enemmän puhdasta kaupunkilomaa.